Sekoilua Hullun Jumalan Hovissa

Algheimin myrkytetty vesi

Pelaajat palasivat kaupunkiin voittajina Tonttukuninkaan luolista selvinneinä, mukanaan valtavat määrät aarteita. Heidän poissaollessaan kaupungissa oli tapahtunut jotain ja osa kaupungin ihmisistä oli alkanut sairastua jonkinlaiseen kuumetautiin. Parin päivän sairastelun jälkeen silmät alkavat punottaa ja iho kalveta. Pari päivää lisää ja ihmisen käytös alkaa muuttua aggressiivisemmaksi ja sekavaksi.

Koska pelaajien saapuessa paikalle, aikaa ei ollut kulunut vielä paljoa, oireita oli harvoilla ja nekin lähinnä kuumeilua. Huhuja kaupungilla kuitenkin liikkui paljon. Maanviljelijä oli myrkyttänyt kaivon lampaanpaskalla, tornissa asuva Wilhelm Gradl oli myrkyttänyt kaivon noituudella, kylähullun mukaan lampaat vaanimisen ohessa levittivät tautia. Pienen kyselyn jälkeen majatalon isännältä Werner Oepkelta selvisi, että paikallinen kylähullu Johann Keehlerr oli sairastunut. Asiaa lähdettiin kysymään kylähullulta välittömästi.

Johann kertoi hieman sekavia tarinoita siitä, kuinka hän oli vierailemassa Hans Kellsin maatilalla ja lammas oli päässyt puraisemaan häntä. Ulrika tiesi kyllä että paikallinen kylähullu on vaahdonnut lampaista jo pitkään. Pastori Salisma antoi Johannille kokeilumielessä hieman taikajuomaa, jota oli uutettu Tonttukuninkaan luolista löytyneistä kukista. Kukka aiheutti miehelle huomattavan selväjärkisen hetken ja tämä kertoi että maanviljelijä Hans Kellsin koira oli purrut häntä. Johann yritti myös kertoa pelaajille, ettei koira liity kuumeeseen mitenkään, koska purema on vanhempi, mutta tässä vaiheessa pelaajat olivat jo innokkaasti matkalla tutkimaan Hanssin farmia epäilyttävien lampaiden ja vaarallisten koirien varalta.

Hanssin farmia lähestyttiin varovaisesti nuuskien. Salisma päätti kuitenkin että päiväsaikaan on fiksumpaa mennä koputtelemaan ovelle. Hans avasi oven ja pienen juttutuokion jälkeen selvisi, että Johann vaanii hänen lampaitaan useinkin öisin housut kintussa, kerrankin koira oli saanut ikävän ketterän kylähullun kiinni. Hans tiesi myös kertoa, että läheisessä tornissa asuva Wilhelm on todennäköisesti sekaantunut asiaan jotenkin, tornissa oli näkynyt valonvälkettä, joka ei kunniallisille ihmisille sovi. Asiaan liittyi myös varmasti majatalon isäntä Werner, joka oli torniasukin hyvä ystävä. Syytöksiä noituudesta satoi myös Wilhelmin suuntaan. Seuraavaksi käväistiin tornilla heikoin tuloksin. Yöhön asti odoteltiin, mutta ketään ei näkynyt.

Yöksi päätettiin palata majataloon nukkumaan. Vahtivuorossa ollut Ernst Bluemke ei todennäköisesti olisi päästänyt sekalaista seurakuntaa kaupungin portista sisään, mutta kaikkien onneksi tunnisti Ulrikan paikallisiksi. Samalla selvisi, että Ernstin veli oli lähtenyt Gradlille töihin muutamia päiviä sitten, sen suuremmin ilmoittelematta. Gradl oli kiertänyt kaupungilla, kaivannut työntekijöitä ja kadonnut taas kolme miestä mukanaan. Miehistä ei ollut sen jälkeen kuultu, mutta asiaan ei sen suurempaa huomiota oltu kiinnitetty. Gradlilla oli ollut vastaavia projekteja ennenkin.

Kaupungin kaivoa päätettiin vielä tutkia yön pimeydessä. Pienen testin jälkeen todettiin kaivon olevan n. 80cm syvä. Salismaa oltiin juuri laskemassa kaivoon kun kaupungin vartija päätti tulla häiritsemään toimia. Salisma jouduttiin nostamaan kaivosta ja ryhmä palasi majataloon nukkumaan. Majatalon emäntä Kathe Oepke kävi varoittamassa yöllä Salismaa miehensä suunnitelmasta myrkyttää seikkailijat, jotta nämä eivät tunkisi nenäänsä syvemmälle WIlhelmin tutkimuksiin.

Aamun sarastaessa päätettiin jatkaa tutkimuksia. Selvisi että myös paikallisen aatelisen Walter Malotkin vaimo on sairastunut samaan tautiin kuin jotkut muutkin kaupungin asukkaista. Malotkin puheille pyrittiin kovin keinoin, mutta vartijoita oli hieman liikaa. Tilanteesta selvittiin kuitenkin täpärästi ilman suurempaa tuhoa, tai porttikieltoa kaupunkiin, mistään ei ollut todisteita. Kaupunkia kierrellessä selvisi myös, että Johann Keehlerrin tilanne oli huononemaan päin, hän käyttäytyi vielä oudommin kuin aiemmin ja oli hieman väkivaltainen. Kaivon tutkimista päätettiin yrittää uudelleen samana yönä, paikalliset kerjäläiset järjestivät vartijoille tekemistä Willem Winzenin johdolla. Kaivoon päästiin laskeutumaan rauhassa ja sieltä löydettiinkin käytäviä. Matka suunnattiin välittömästi kohti Gradlin tornin suuntaista käytävää.

Hieman käytävää edettyään pelaajat kuulivat taistelun ääniä, tai lähinnä jonkun armonpyytelyä oudolla kielellä, joka todennäköisesti oli haltiakieli. Pelaajat löysivät käytävän sivuhaaran, joka oli huone. Huoneessa kaksi hyvin kalvakkaa ja punasilmäistä miestä ahdisteli vielä jossain määrin hyväkuntoista, mutta hieman kellertävää ja pyylevää miestä. Oudosti käyttäytyvät zombimaiset ilmestykset lahdattiin rivakasti. Pelastettu mies esitteli itsensä Watanabe Nioksi, nöyräksi varkaaksi. Watanaben avustuksella matkaa kohti tornia jatkettiin, toisesta huoneesta kerättiin matkaan mysteerisieniä ja -hometta, sekä pari räjähdettä.

Torniin päästiin sisälle luolastosta viinikellarin kautta. Watanabe tiesi kertoa, että Wilhelm oli palkannut kolme miestä kaivuutöihin, joiden lopputuloksena oli päädytty kaupunginalaisiin unohdettuihin katakombeihin, jotka myös kaivona nykyisellään toimivat. Tornia lähdettiin tutkimaan varovasti, ylöspäin edeten. Kellarista löydettiin pullo taikajuomaa. Toisessa kerroksessa kuultiin oven takaa askeleita, sekä myöhemmin jonkun kirkaisu. Watanabe lähti tutkimaan asiaa tarkemmin oven kautta hiipimällä. Huoneessa hyvin ruma ja suuri mies kidutti jotakuta hehkuvilla metallitangoilla (keppejä, ei kalsareita). Sankarillisesti Watanabe tarttui jouseensa ja tähtäsi miehen selkään. Nuoli osui, mutta vaikutus ei ollut aivan toivottu.

ZEBULBAAAA!!!” kuului huuto ja tämä puolipeto katseltuaan ympäri huonetta hyökkäsi kohti Watanabea. Muu ryhmä säntäsi apuun. Seikkailijat onnistuivat, kuin onnistuivatkin lopulta tappamaan Zebulban ilman tappioita. Hieman kärsittiin kuitenkin vaurioita ja Väinämö menetti tajuntansa, seikkaillen jonkin aikaa savuna ilmassa. Väinämö havaitsi myös taistelun alkuvaiheessa, että yläkerrassa tehtiin merkittäviä taikoja.

Taistelun jälkeen Zebulban suuri nuija kerättiin talteen ja Watanabe suuntasi jälleen kohti ylempää kerrosta, joka osoittautui ylimmäksi kerrokseksi. Kurkistus huoneeseen paljasti, että huoneessa makasi mustaan kaapuun pukeutunut mies, jonka pää oli kadoksissa. Huoneesta kuului myös outoja lätsähdyksiä ja tömäyksiä, joista yksi kuului lähes oven vierestä, oven raon peitti limainen nahka. Watanabe otti jalat alleen. Pelaajaryhmä päätti että hirviön tarkempaa olemusta ei lähdetä selvittämään. Zebulban pää irrotettiin ja räjähdepanos tungettiin hänen suuhunsa. Pää heitettiin hirviön huoneeseen ja tämän jälkeen tornista juostiin pois parasta mahdollista vauhtia, Väinämön tajutonta ruumista kantaen. Panos räjähti samalla hetkellä kun pelaajat poistuivat pääovesta. Pieni kivisade ei kuitenkaan tappanut ketään, paitsi ehkä sen hirviön, joka ylimmässä kerroksessa vaelsi, sekä kidutetun miehen. Puolitoista ylintä kerrosta tornista sortui.

Matkaa jatkettiin kohti Hans Kellsin maatilaa, josta toivottiin löytyvän suojaa. Hans oli jo pihalla varsijousensa kanssa valmiina ja onnellisena. Tornissa oli selkeästi käytetty pimeää magiaa. Hans lähti kaupunkiin hälyttämään apua ja seikkailijat jäivät maatilalle nuolemaan haavojaan. Tästä jatketaan seuraavalla kerralla…

Comments

joona_kankare joona_kankare

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.