Sekoilua Hullun Jumalan Hovissa

Lukkijumalan sokkelo

Jätettyään taakseen Algheimihin, seikkailijat päättivät lähteä kohti Wormsin kaupunkia, joka ainakin kartalla näytti olevan selkeästi suurin lähiseutuvilla. Elendil Exelsior Aamutähdenvalon johdolla päädyttiin kuitenkin vahingossa hyvin pienelle polulle, joka lopulta sekin kutistui olemattomiin. Pienen harhailun jäljiltä löydettiin maasta ammottava aukko, joka piti ehdottomasti tutkia.

Sisältä löydettiin jonkinlainen luolasto. Pienen harhailun jälkeen selvisi että luolasto on jonkinlaisen hämähäkkikultin tyyssija. Lisäksi huomattiin, että luolastossa suunnat heittelevät pahasti, vaikka kaikki kulmat ovat suoria ja lattia tasainen. Jonkinlaista ulottuvuuksilla leikittelevää taikuttaa on siis ilmassa.

Tämä ei kuitenkaan estänyt pelaajia raivaamasta koko kulttia pois tieltään. Raivaus aloitettiin kirjastonhoitajasta, joka tosin onnistui pariin kertaan komennustaioillaan pakottamaan ryhmän jäseniä pudottamaan aseitaan. Kirjastosta löydettiin myös käärö. Luolaston tutkimista jatkettiin, päätyen myös vankilaan, kulttilaisesta lepohuoneeseen, keittiöön, jossa oli jännä oman selän taakse aukeava ovi, sekä lopulta kulttilaisten suureen saliin.

Salissa muutama kulttilainen messusi jonkinlaisessa transsissa kuilun ympärillä. Kulttilaiset lahdattiin, osa tiputettiin kuiluun. Tämän jälkeen päästiin tutkailemaan tarkemmin huoneesta löytyviä tavaroita, joihin lukeutui muun muassa haltiahaarniska, aarrearkku, sekä hyvin arvokkaan näköinen seinävaate. Tavaroita tutkiessa jäi kuitenkin huomaamatta kun valtava ihmisen ja hämähäkin välimuoto ryömi ylös kuilusta. Tämäkin peto saatiin kuitenkin taisteltua lopulta hengiltä.

Luolan koluamista jatkettiin vielä hetki. Löydettiin häpäisty temppeli, jonka alta löytyi myös jokin vanha kirja, josta ei vielä tarkemmin saatu selvää. Lähistöltä löydettiin myös umpeen teljetty ovi, joka toki avattiin. Huoneessa olleet pari hämähäkkiä tuottivat pelaajille yllättävän paljon ongelmia ja Petrin kääpiö Drak haavoittui vakavasti, joskin haavoittuminen tapahtui pääasiassa Sepin ansiosta, kun tämä seivästi hämähäkin kanssa painivan kääpiön miekallaan. Hämähäkit teilattiin ja ryhdyttiin hoitamaan kääpiötä. Väinämö vastusti kovasti taikajuomapullon tuhlaamista johonkin kääpiöön ja päätti yrittää ensiapua. Kuten joskus aiemminkin, Villen hahmot eivät osaa auttaa kääpiöitä. Kriittinen epäonnistuminen ja Väinämö ihmetteli käsissään kääpiön sisäelimiä.

Tästä juurikaan masentumatta ryhmä päätti etsintänsä, keräsi loottinsa matkaan ja suuntasivat taas kohti Wormsia…

Comments

joona_kankare joona_kankare

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.